Säännöt

Työ- ja organisaatiopsykologit ry:n säännöt

1 § NIMI. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan Yhdistykseksi, nimi on Työ- ja organisaatiopsykologit ry ja kotipaikka on Helsinki ja toimialue koko Suomi.

2 § TARKOITUS. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia työ- ja organisaatiopsykologian (jäljempänä TO-psykologia) alueella työskentelevien psykologien ammatillisena yhdistyksenä ja siinä tarkoituksessa
edistää jäsenten ammattitietouden ja -taidon kehittämistä,
edistää TO-psykologian sovelluksen yleisiä edellytyksiä sekä TO-psykologisten palvelujen ja toimenpiteiden pätevyyttä,
edistää TO-psykologista tutkimusta sekä alan perus- ja jatko- ja täydennyskoulutusta,
edistää TO-psykologisen tiedon ja ammattitaidon käyttöä työelämässä ja yhteiskuntapolitiikassa,
toimia jäsenistönsä etujen ajajana ja yhdyssiteenä suhteessa muihin psykologian ja lähialojen järjestöihin, organisaatioihin ja instituutioihin,
toimia jäsentensä oikeudellisen aseman turvaamiseksi, palkkauksellisen ja sosiaalisen aseman sekä työolosuhteiden parantamiseksi,
toimia hyvän yhteishengen ja yhteenkuuluvuuden edistämiseksi jäsentensä keskuudessa.

3 § TOIMINTA. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Yhdistys
järjestää kokouksia, koulutus-, opinto- ja neuvottelutilaisuuksia ja harjoittaa tiedotustoimintaa jäsentensä ammattitiedon ja –taidon kehittämiseksi,
tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja omaa alaansa koskevissa kysymyksissä,
pitää yhteyttä lähialojen järjestöihin, TO-psykologisten palvelujen käyttäjiin ja palveluja tarjoaviin laitoksiin,
valvoo Yhdistyksen kokouksen hyväksymin ohjein ja sanktioin ammattietiikan ja hyvän psykologitavan noudattamista jäsentensä keskuudessa,
pitää yhteyttä korkeakouluihin, tutkimuslaitoksiin ja muihin koulutusinstituutioihin sekä kiinnittää huomiota jäsentensä mahdollisuuksiin jatko- ja täydennyskoulutukseen ja tutkimustoiminnan harjoittamiseen seuraamalla käytänteitä ja tekemällä aloitteita,
kiinnittää yritysten ja muiden työorganisaatioiden johdon, viranomaisten, päätöksentekijöiden, organisaatioiden henkilöstön ja yleisön huomiota TO-psykologisen tiedon käyttömahdollisuuksiin ja palvelusten tarjonnan vaikutuksiin tarjoamalla tietoa ja tekemällä uudistus- ja korjausehdotuksia,
pyrkii kehittämään jäsenistönsä ammatinharjoittamisen ja toimeentulon edellytyksiä tekemällä aloitteita sekä vaikuttamalla päätöksentekijöihin ja viranomaisiin,
muilla vastaavanlaisilla tavoilla ryhtyy muihinkin jäsentensä etuja ja yhteisiä pyrkimyksiä edistäviin toimenpiteisiin.

4 § TALOUS. Toimintansa tukemiseksi Yhdistys kerää jäseniltään jäsenmaksua, voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, järjestää asianmukaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä ja arpajaisia ja huvitilaisuuksia, harjoittaa alaan liittyvää julkaisutoimintaa ja omistaa toiminnalleen tarpeellisia toimitiloja ja kiinteistöjä.

5 § JÄSENET. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä psykologian maisterin tutkinnon tai sitä vastaavan akateemisen loppututkinnon suorittanut henkilö, joka pääasiallisesti työskentelee työ- ja organisaatiopsykologian alaan liittyvissä tehtävissä. Tällaiset tehtävät voivat liittyä työn, organisaatioiden tai henkilöstön kehittämiseen tai alan konsultointiin, koulutukseen, tutkimukseen, julkaisutoimintaan taikka työelämän kehittämiseen, ammattien ja työuran psykologiaan, työterveyshuoltoon, ammatilliseen ja työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen, henkilöstöhallintoon taikka tällaisten sisältöalueiden johtamiseen.

Yhdistyksellä voi olla myös kannatus-, liitännäis- ja opiskelijajäseniä. Opiskelijajäseneksi voidaan hyväksyä psykologian koulutusohjelmaa opiskelevan henkilön, joka on ilmaissut kiinnostuksensa erikoistua TO-psykologian alueelle. Liitännäisjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka ei täytä varsinaisen jäsenyyden ehtoja, mutta joka on muutoin osoittautunut ansioituneeksi työ- ja organisaatiopsykologian alueella ja joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä oikeustoimikelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.

Yhdistyksen varsinaiset, kannatus-, liitännäis- ja opiskelijajäsenet hyväksyy Yhdistyksen hallitus. Vain varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus Yhdistyksen kokouksissa.

6 § LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSU. Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Varsinaisten, kannatus-, liitännäis- ja opiskelijajäsenten liittymis- ja jäsenmaksu voi olla erisuuri.

7 § JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallituksen päätöksellä jäsen voidaan erottaa Yhdistyksestä seuraavissa tapauksissa:
- jäsen, joka viimeksi kuluneen toimintavuoden ajalta tai sen osalta ei ole muistutuksesta huolimatta suorittanut jäsenmaksuaan,
- jäsen joka ei täytä enää jäsenyyden kriteereitä ja ehtoja,
- jäsen, joka on toiminnassaan rikkonut ammattietiikkaa ja hyvää psykologitapaa tai joka toimii muistutuksesta huolimatta vastoin Yhdistyksen tarkoitusta tai muuten vaikeuttaa Yhdistyksen toimintaa.

Ennen erottamispäätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen. Jäsenellä on oikeus saattaa erottaminen Yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle kuukauden kuluessa erottamispäätöksestä.

8 § TOIMIELIMET. Yhdistyksen päätäntävaltaa käyttävänä elimenä on Yhdistyksen kokous ja toimeenpanevana elimenä Yhdistyksen hallitus. Yhdistyksen toimielimissä päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä, yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee kanta, johon puheenjohtaja yhtyy, paitsi vaaleissa ja suljetuissa lippuäänestyksissä ratkaisee arpa.

9 § TILIVUOSI JA TILINTARKASTUS. Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilintarkastajien toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

10 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET. Yhdistyksen kevätkokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-maaliskuun aikana ja yhdistyksen syyskokous loka-joulukuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, kun Yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) Yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus on kirjallisesti esitetty.

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu sekä ilmoitus käsiteltävistä asioista on lähetettävä kirjallisesti Yhdistyksen jäsenille vähintään 14 vuorokautta ennen sääntömääräistä vuosikokousta ja 7 vuorokautta ennen ylimääräistä Yhdistyksen kokousta.

Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen, jos se on sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu. Yhdistyksen kokouksessa on kullakin varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksissa ei voi äänestää valtakirjalla.

11 § KEVÄT- JA SYYSKOKOUKSEN ASIALISTA. Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat

valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä päätetään liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta
päätetään hallituksen jäsenille ja muille Yhdistyksen luottamustehtävissä toimiville henkilöille maksettavien kokous- ja työpalkkioiden suuruudesta
valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
valitaan tilintarkastaja ja hänelle varamies
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12 § HALLITUS. Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut 3-10 Yhdistyksen jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on kalenterivuosi. Syyskokous valitsee hallituksen puheenjohtajan. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen jäsenistä korkeintaan kaksi saa olla opiskelija- tai kannatusjäsentä. Hallitus voi asettaa keskuudestaan avukseen työvaliokunnan. Tarpeen mukaan hallitus voi asettaa avukseen muita valiokuntia toimikuntia ja työryhmiä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään 2 hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.

13 § HALLITUKSEN TEHTÄVÄT. Hallituksen tehtävänä on
johtaa Yhdistyksen toimintaa Yhdistyksen sääntöjen ja kokousten päätösten mukaisesti,
edustaa Yhdistystä,
kiinnittää huomiota kaikkeen, millä on merkitystä Yhdistyksen toiminnalle, ja milloin asiat sitä vaativat, ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin,
hyväksyä Yhdistyksen jäsenet ja erottaa jäsen,
valvoa Yhdistyksen sääntöjen noudattamista jäsenten keskuudessa,
pitää yhteyttä järjestöihin, jotka Yhdistyksen toiminnan kannalta ovat tarpeellisia,
valmistella Yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua koolle Yhdistyksen kokoukset,
asettaa tarvittaessa Yhdistyksen eri tehtäviä varten valiokunnat, toimikunnat ja työryhmät,
pitää Yhdistyksen jäsenluetteloa,
hoitaa Yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta sekä huolehtia kirjanpidosta,
huolehtia Yhdistyksen toimintakertomuksen ja -suunnitelmien laatimisesta sekä tilien laatimisesta ja tarkistuttamisesta,
ottaa ja vapauttaa Yhdistyksen toimihenkilöt sekä tehdä esityksiä Yhdistyksen kokoukselle heidän palkkauksestaan ja muista työehdoistaan,
suorittaa muut Yhdistyksen toiminnan edellyttämät tehtävät.

14 § NIMENKIRJOITTAJAT. Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä jonkin toisen hallituksen jäsenen kanssa. Yhdistyksen nimen voi kirjoittaa yksin henkilö, jolla on siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus.

ERINÄISET SÄÄNNÖKSET

15 § Yhdistyksen virallinen kieli on suomi, mutta ruotsinkielisellä jäsenellä on oikeus Yhdistyksen kokouksissa ja kirjeenvaihdossa Yhdistyksen kanssa käyttää ruotsin kieltä.

16 § Yhdistyksen liittymisestä muiden yhdistysten jäseneksi päättää Yhdistyksen kokous.

17 § Päätös Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta on tehtävä Yhdistyksen kokouksessa vähintään 2/3 enemmistöllä annetuista äänistä.

18 § Päätös Yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden välein pidetyssä Yhdistyksen kokouksessa vähintään 2/3 enemmistöllä annetuista äänistä kummassakin kokouksessa. Yhdistyksen purkautuessa käytetään sen varat näiden sääntöjen 2 §:ssä mainitun tarkoituksen edistämiseen jälkimmäisen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.