Työ- ja organisaatiopsykologian koulutusta kartoitetaan

10.11.2016

TOP ry:n hallituksen aloitteesta yhdessä Psykologiliiton työ- ja organisaatiopsykologian ammatillisen työryhmän kanssa on helmikuussa 2015 aloitettu hanke, jossa kartoitetaan valtakunnallisesti Suomen eri yliopistojen työ- ja organisaatiopsykologian maisteritason opetusta

TOP ry:n hallituksen aloitteesta yhdessä Psykologiliiton työ- ja organisaatiopsykologian ammatillisen työryhmän kanssa on helmikuussa 2015 aloitettu hanke, jossa kartoitetaan valtakunnallisesti Suomen eri yliopistojen työ- ja organisaatiopsykologian maisteritason opetusta. Näkökulmana on sekä määrä, että laatu, saako Suomen eri ylipistoissa yhtä paljon ja riittävän tasokasta työ- ja organisaatiopsykologian opetusta maisteritason vaiheessa. Hankkeeseen tulivat myöhemmin mukaan SPOL Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry, Psykologiliiton työterveyspsykologien ammatillinen ryhmä ja perusopetuksen toimikunta. Tämä ryhmä lähetti kaikkiin Suomen yliopistoihin kartoittavan kyselyn  aiheesta lokakuussa 2015. Työ etenee kyselyn tulosten käsittelyn ja niistä tehtävien johtopäätösten kautta.